Hailey käveli varovaisesti ulos makuuhuoneesta kohti kylpyhuonetta, kuullessaan ääntä olohuoneesta.
- Mitä kummaa tämä nyt on? Hailey kiljahti nähdessään Doran istumassa olohuoneen lattialla. Dora pomppasi nopeasti ylös ja yritti piilotella kädessään olevaa kirjaa selkänsä takana.
- Hailey, terve. Älä nyt käsitä väärin, mähän olen siis vain, vain katsomassa miten Robert on asuntonsa sisustanut, Dora kuiskasi hiljaa ja humalansa vuoksi puhe sammaltaen. Samassa kaksikko kuuli liikettä takaa ja pian Robertin unisen äänen.
- Mitä täällä tapahtuu?
- Dora, mitä sä täällä teet? Eikö sun pitänyt olla kotona nukkumassa? Robert parkaisi tajuttuaan tilanteen.
- Joo, no mä ajattelin tulla kattomaan vuotaako sullakin toi kylppärin hana, Dora naurahti eikä ollenkaan huomannut, miten tämän kädessä olevan kirjan välistä tippui paperilappu.
- Jaa keskellä yötä? Robert kysyi hämillään, mutta Hailey menetti malttinsa.
- Milloin kylpyhuoneen hana on sijainnut keskellä olohuonetta? Miten sinä olet ylipäänsä päässyt tänne sisälle ja millä oikeudella tunget toisten koteihin? Hailey kysyi Doralta vaativasti ja kääntyi sitten Robertin puoleen.
- Ja mistä lähtien sinä olet ollut tietoinen Doran menoista, mitä? Hailey huusi kiukkuisena.
Haileyn huutaessa Robertille, Dora pääsi luikahtamaan kaksikon ohi ja juoksi henkensä edestä kohti hissiä ja oli jo matkalla alas ensimmäiseen kerrokseen kun Robert ehti hissin ovien luo Hailey perässään.
- Hemmetti soikoon! Hailey kirosi ja asteli sitten takaisin sisälle nostamaan Doralta pudonneen paperilapun ylös. Luettuaan tekstin, nainen ojensi lapun Robertille, joka luki sen ääneen.
- Rakas Hailey, tiedän että tulisit saamaan tämän selville ennemmin tai myöhemmin ja koska Robert ei ilmeisesti itse aio sitä paljastaa, teen sen itse. Tämän kirjan sisältö kertoo sinulle kaiken meidän suhteestamme. Robert on tapaillut minua sinulta salaa jo monen viikon ajan, ohessa myös kuvia yhteisistä hetkistämme. Toivon, että voit joskus antaa meille anteeksi, rakkain terveisin D.. viimeinen sana oli jäänyt kesken Haileyn yllätettyä Dora. Hailey tuijotti Robertia hetken hiljaa miettien asioita.
- Ei voi olla totta, mistä se nainen on tällaistakin saanut päähänsä? Robert naurahti ja repi paperin kahteen osaan.
- Kysymys kuuluu paremminkin, miten se nainen on pystynyt saamaan täällä asumisensa aikana kaksi talon miestä sänkyyn? Hailey sihisi hiljaa ja vihaisesti, haki sitten mekkonsa Robertin makuuhuoneesta ja poistui tämän asunnosta.
Vähän jälkeen keskiyön, Audrey alkoi valitella väsymystään. Kaikki jäljelle jääneet vieraat olivat kukin pienessä hiprakassa mukaan lukien Audrey, joka oli aiemmin päättänyt olla juomatta pisaraakaan alkoholia. Freddy lupautui saattamaan Audreyn kotiin ja vaikka nainen kuinka nauroi ja vakuutti osaavansa ihan itsekin tien ylimpään kerrokseen, päätti Freddy silti tulla mukaan. Kaksikon keskustelua kuunnellut James ei voinut uskoa korviaan, miten Audrey suostui ottamaan tuon retkun mukaansa?
Pimeässä rappukäytävässä Freddy alkoi ehdotella kaikenlaista. Audrey oli imarreltu miehen kehuista, mutta joutui kuitenkin sanomaan tälle ei. Audrey ei suinkaan ollut vielä valmis uuteen suhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin. Mike oli edelleen liian tuoreessa muistissa ja liian tärkeä tälle. Herrasmiehenä Freddy ymmärsi Audreyta ja hyvästeli tämän nopealla käsisuudelmalla.
- Koitas herätä unikeko, tein sulle jo aamiaista, Jenny herätteli kaksoisveljeään, joka oli kilttinä veljenä lahjoittanut oman sänkynsä yöksi Jennyn käyttöön ja nukkunut itse sohvalla. Loppuillasta James oli katsellut pettyneenä, miten Audrey oli lähtenyt Jerryn kanssa yhtä matkaa ja pelkäsi heidän ajautuneen samaan osoitteeseen Audreyn luo. Niin James ei tosiaankaan halunnut käyvän, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
- Joo, joo. Älä kiltti kilju siinä noin kovaa, James pyysi ja nousi haukotellen ylös.
- Sainpas sut hereille, Jenny naurahti ja pörrötti veljensä tukkaa.
- Kauhee darra, ei olis varmaan pitäny juoda niin paljon, James mutisi ja nousi hoiperrellen ylös sohvalta.
- Ethän sä ottanut melkeen yhtään, pari hassua kaljaa ja olet silti tossa kunnossa, Jenny naurahti hämillään.
- Mä aloitinkin sen kunnon juomisen vasta kun sä olit jo nukahtanut, James haukotteli ja käveli eteiseen siskonsa perässä.
- Johtuiko se Audreysta ja siitä miehestä? Jenny kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen. Ei James ollut tälle koskaan tunteistaan Audreyta kohtaan puhunut, muttei Jennykään niin sokea ollut, etteikö olisi huomannut kuinka veli ei ollut saanut silmiään irti Audreystä tai varsinkaan tämän avonaisesta kaula-aukosta.
- Siitä juuri, James kuiskasi ja halasi siskoaan hyvästiksi.
- Jos teidät on tarkoitettu yhteen niin ihan varmasti myös Audrey tajuaa sen joskus, Jenny koetti piristää Jamesia ja saikin tämän hymyilemään.
- Tuo joskus se ukkosi taas näytille, ei kai hänkään voi koko ajan olla töissä, James vaati ja päästi Jennyn irti otteestaan.
- Totta kai, Jenny lupasi ja lähti.
Herätessään iltapäivällä päivävaatteet päällä ja pää kipeänä, Doralla ei ollut minkäänlaisia muistikuvia eilisistä tapahtumista. Nainen hämmästeli asuvalintaansa ja nousi vaivalloisesti ylös vuoteeltaan aikeinaan mennä kunnon vaahtokylpyyn. Eteisen lipaston päällä oleva kännykkä välkkyi, mutta Dora ei juuri nyt viitsinyt katsoa kuka oli yrittänyt soittaa.
Dora kiljaisi kauhusta nähdessään kuvajaisensa peilistä. Näky oli kammottava, vaikka meikit olivatkin pysyneet aika hyvin paikoillaan ja hiuksetkin suht hyvin ojennuksessa.
- Miten kummassa mä olen voinut laittautua tämän näköiseksi? Dora kysyi kuvajaiseltaan kauhuissaan ja etsi kiireesti parhaimmat meikinpoistoaineensa hinkatakseen naamansa puhtaaksi. Lopulta saatuaan kasvonsa meikittömiksi, Dora repi kovakouraisesti marketista pari vuotta sitten ostetut hiuslisäkkeet pois ja pesi hiuksensa kunnolla saadakseen vappuvärin pois niistä. Pian ulkokuoren alta ilmestyi sama nainen, joka Dora oli vielä 24 tuntia sitten ollut.
Samaan aikaan kaksi kerrosta ylempänä, Mike soitti Audreyn ovikelloa. Vielä unenpöpperössä oleva Audrey riensi avaamaan oven ja hämmästyi todella nähdessään Miken.
- Ai, olet vielä yöpukeissa, en kai herättänyt? Mike kysyi häpeissään.
- Et suinkaan, Audrey haukotteli.
- Tuota, voisinko mä mitenkään tulla sisään? Tää juttu pitäis varmaan selvittää, Michael pyysi ja Audrey laski miehen sisälle kotiinsa.
Audrey istuutui tuolille ja kehotti Mikeä ottamaan paikan sohvalta. Hetken hiljaisuuden jälkeen kumpikin aloitti puhumaan samaan aikaan. Mike oli aikeissa selittää tekojaan ja pyytää anteeksi, Audrey taas kysyä haluaisiko Michael jotain juotavaa.
- Sano sinä vain, Audrey totesi ja jäi kuuntelemaan.
- Mä olen niin pahoillani siitä, mitä mä sulle tein. Mun ei olis ikinä pitänyt mennä lähellekään Doran asuntoa eikä varsinkaan ottaa sitä hemmetin punkkua, Mike aloitti ja raapi päätään.
- Mut kaikkein vähiten mun olis pitäny lyödä sua. Sä et Audrey kulta tiedä kuinka paljon mä kadun sitä ja kuinka paljon mä vihaan itseäni sen takia. Mä olin ansainnut sun läppäisyn ja ne kaikki haukut. Mä olin tehnyt väärin sua kohtaan ja totta kai sä olit vihainen siitä. Mä en tiedä mikä muhun meni, mun päässä vaan jotenkin pimeni ja aivot ei enää suostuneet toimimaan kuten terve ihmisjärki sanoo, Michael selitti ja murtui lopulta itkuun.
- Shh, älä huoli, Audrey lohdutteli ja halasi Mikeä.
- Voitko sä koskaan edes kuvitella antavas mulle anteeksi? Mike kysyi hiljaa kuiskaten.
- Se mitä sä teit oli väärin, kummatkin sun teoista. Kyllä mä silti jollain lailla ymmärrän sua ja sitä, että sä haluat muuttua. Mä rakastan sua Michael Brooks, enkä mä voi kuvitella eläväni ilman sua, Audrey sanoi ja murtui itsekin kyyneliin.
- Niin mäkin sua Audrey rakas, mä lupaan muuttua, enkä mä enää ikinä tee sulle mitään pahaa, Mike lupasi hiljaa.
Lopulta kaksikko päätyi Audreyn sohvalle muhinoimaan. Audrey, joka halusi aina nähdä ihmisissä jotain hyvää, antoi poikaystävälleen anteeksi. Kuten sitä sanotaan, rakkaus on sokea. Voiko Michael Brooks ikinä muuttua? Katkeaako väkivallan kierre ikinä vai olivatko miehen lausahdukset pelkästään suuria sanoja joiden totuudenperä on täysin olematon?
Dora oli saanut itsensä taas normaaliin kuntoon ja yritti nyt saada työnantajaansa kiinni. Nainen oli jättänyt eilisten juhlien vuoksi työvuoronsa väliin, eikä ollut tajunnut edes ilmoittaa siitä pomolleen. Viimein Dora pääsi läpi ja puhelimeen vastasi naisen työtoveri Ana.
- Hei Ana, pyydätkö pomon puhelimeen? Dora pyysi ja odotteli hetken. Taustalta kuului hälinää ja kohta pomon äkäinen ääni, joka huusi yli kahvilassa olevan melun.
- Dora Smith mitä ihmettä sinä oikein kuvittelit tekeväsi?! Millä oikeudella jätät tulematta töihin? Itse halusit tehdä iltavuoroja ja heti kun niitä sinulle luvattiin, sinä päätät olla tulematta! Mies huusi puhelimeen täyttä kurkkua.
- Anna anteeksi, minulle tuli hieman esteitä. Voin korvata eiliset tunnit vaikka tänään jos se sopii, Dora ehdotti ja sai vastaukseksi aimo annoksen naurua.
- Luuletko sinä tyttö, että voit korvata enää yhtään mitään? Saat potkut, aivan niin olet erotettu! En halua nähdä sinua täällä enää ikinä, en edes asiakkaana! Lähetän essusi ja muut kamppeesi, jotka olet kaappiisi sullonut sinulle postissa, hyvää jatkoa, pomo huusi ja sulki sitten puhelimen. Dora parahti ja näppäili numerot uudestaan, ei mies voisi millään antaa hänelle potkuja yhden poissaolopäivän vuoksi! Kukaan ei kuitenkaan enää vastannut Doran soittoon.
Robert oli yrittänyt soittaa Haileylle koko aamun, mutta nainen ei ollut vastannut puhelimeen eikä sen puoleen päästänyt häntä sisälle asuntoonsa. Lopulta Robert luovutti ja lähti töihin mielistelemään taas uutta pomoaan. Päästyään paikalle ja vaihdettuaan työvaatteet, Robert sai kuunnella kollegansa ja pomon toisen sihteerin Franzin ja yhden lehden toimittajanaisen älytöntä keskustelua heidän viime viikonloppuisesta elokuvareissustaan. Robert koetti parhaansa mukaan keskittyä vastaamaan sähköposteihin, jotka nykyään olivat kaikki Robertin ja Franzin vastuulla.
Samaan aikaan viereisessä huoneessa lehden päätoimittaja Eve Collins näppäili matkapuhelimeensa yhden toimituksen puhelinnumeroista ja odotti, kunnes Robert vastasi puhelimeen.
- Hei Robert, Eve täällä. Tulisitkos Franzin kanssa tänne pienoiseen palaveriin, kiitos, Eve käski ja sulki puhelimen jääden odottamaan alaistensa saapumista.
Vihdoin vitkasteltuaan tahallaan muutaman ylimääräisen sekunnin, Franz ja Robert istuutuivat pomonsa sohvalle odottamaan mitä asiaa tällä olisi.
- Kahvia, teetä? On minulla pari pulloa viskiä jos te otatte mieluummin jotain väkevämpää, Eve ehdotti.
- No, minä voisin-, Franz aloitti, mutta Robert keskeytti tämän.
- Ei kiitos, ei me tarvita mitään.
- No jos ei kelpaa niin mikä siinä, pomo hymähti ja kaatoi itselleen viskipaukun.
- Niin olihan minulla ihan asiaakin teille. Lehden viralliset kokouksethan pidetään nykyään maanantaisin ja perjantaisin kuten tiedätte, mutta haluan nyt keskustella teidän kanssanne siitä, mitä mieltä olette tämän hetkisestä asemastanne. Onko teillä kenties vastuuta liikaa vai liian vähän?
- Mitä vastuuta siinä on, että vastaa puhelimeen päivästä toiseen ja yhdistää sitten sulle? Robert kysyi ja naurahti. Eve oli ollut lehden pomona vasta viikon, mutta Robert oli jo nyt menettänyt useaan otteeseen hermonsa naisen kanssa.
- Entäs Franz, mitäs mieltä sinä olet? Päätoimittaja kysyi sivuuttaen Robertin kysymyksen pienellä hymyllä.
- No, en mä muuta tiedä kun että se sähköposteihin vastaaminen on aivan järjetöntä. Mistä me voitaisiin tietää oletko sä varannut parin viikon päässä olevaan gaalaan vaaleanpunaisen vai viininpunaisen mekon? Franz mutisi hiljaa, mutta saaden loppua kohti itsevarmuutensa nousemaan. Franz oli myös pettynyt vanhan päätoimittajan lähdöstä, muttei voinut suoranaisesti sanoa vihaavansa uutta.
- Sitä paitsi nää puvut on ihan naurettavia! Me ollaan sihteereitä, jotka harvemmin tapaa tärkeitä ihmisiä ja sä puetat meidät tällaisiin vetimiin! Robert huudahti Franzin perään.
- Kiitos Franz, voit poistua. Sinä Robert jäät tänne keskustelemaan näistä mielipiteistäsi, Eve sanoi ja odotti Franzin poistumista. Oven vihdoin sulkeuduttua miehen jälkeen, Eve pyysi Robertia istumaan uudelleen, mutta sai kehotuksestaan palkkioksi vain jäätävän katseen.
- Olen huomannut, että haluat ihan väkisin aiheuttaa kitkaa meidän kahden välille. Se on sinänsä kovin ikävää, joudummehan me tekemään tiivistä yhteistyötä päivittäin, Eve aloitti saaden Robertin hymähtämään.
- Sä käskit mun kertoa mielipiteeni nykyisestä asemastani ja mähän kerroin, mikä siinä nyt meni väärin? Robert kysyi kädet puuskassa.
- Ei yhtikäs mitään. Sinä kerroit mielipiteesi, nyt minä kerron omani, Eve aloitti saaden äänensä kuulostamaan käskevältä.
- No siitä vain olepa hyvä, Robert kehotti ja jäi odottamaan mielenkiinnolla mitä tuleman pitäisi.
- Sinä saat luvan lähteä nyt heti leikkauttamaan hiuksesi, minä annan sinulle firman luottokortin ja hyvän parturin osoitteen, sitten tulet takaisin ja kohtelet minua tästä lähin kunnioittavasti! Nainen huudahti.
- Parturiin, ja miksi ihmeessä haluaisin leikata hiukseni? Robert kysyi huvittuneena,
- Koska minä käsken, joko leikkaat hiuksesi tai lähdet kävelemään tästä talosta, Eve totesi jo hieman rauhallisemmin.
- Selvä se sitten, pidä lehtesi! Voit olla varma, etten palaa koskaan takaisin! Robert huusi ja tönäisi poistuessaan Even kannettavaa tietokonetta niin, että se lensi maahan.
Robert jätti alaisena käytöksestä järkyttyneen Even yksin huoneeseensa ja poistui paikalta saaden Franzilta pienimuotoiset aplodit.
- Lykkyä tykö kaveri, Franz totesi hiljaa ja peitti sitten korvansa päätoimittajan huoneesta kantautuvan kirkunan vuoksi. Robert nosti peukkunsa pystyyn ja virnisti Franzille vielä ennen poistumistaan. Ura sihteerinä olisi takanapäin.
Dora oli luikahtanut ulos talosta nähtyään sekä Robertin, että Haileyn poistuvan rakennuksesta ilmeisesti töihin. Lähes kahden tunnin junamatkan jälkeen tämä saapui vanhempiensa kotiovelle. Talo oli Doralle täysin vieras, Viveca ja George Smith olivat myyneet hulppean kartanonsa ja ostaneet tilalle mukavan kokoisen omakotitalon keskeltä maaseutua.
- Dora, mikä kumma sinut tänne maalle toi? Doran äiti Viveca hämmästeli ja päästi sitten tyttärensä sisään.
- Hei vaan äiti sullekin, missä isä on? Dora kysyi ja asteli varovaisesti kohti olohuonetta ohi äitinsä.
- Dora, lempityttäreni! George huudahti ja pomppasi ylös sohvalta halatakseen tytärtään.
- Mitä kuuluu? Onko kaikki sujunut hyvin tässä uudessa talossa? Dora kysyi iloisesti. Isä oli aina ollut Doralle paljon äitiä läheisempi, ehkä se johtui Vivecan pakottavasta halusta naittaa Dora joka ikiselle vastaantulevalle miehelle. Viveca ei voinut käsittää tyttärensä halua viettää vapaata elämää, sellaista jossa voi itse mennä ja tulle niin kuin huvittaa.
- Ihan hyvinhän täällä, me oltiin juuri lähdössä eräisiin puutarhanäyttelyihin, mutta kaipa sen reissun voi perua, vai mitä rakas? George varmisti vaimoltaan, joka avasi suunsa, mutta tukahdutti sanat. Puutarhanäyttely olisi ilmeisesti ollut Vivecalle omaa tytärtä tärkeämpi.
Georgen ollessa vessassa, Viveca toi itselleen ja Doralle kupit vahvaa minttuteetä.
- Rahaako sinä kaipaat, vai mitä teet täällä? Viveca kysyi ja varoi katsomasta Doraa.
- Sain kyllä potkut, mutten todellakaan tullut kerjäämään teiltä rahaa. Onhan mulla säästöjä ja saan varmasti pian uuden duunipaikan, Dora kertoi ja piteli kuppia käsissään. Hän oli aina inhonnut minttuteetä ja Viveca oli varmasti täysin tietoinen siitä.
- Mitäs sitten?
- Eikö tytär voi tulla tapaamaan vanhempiaan ilman, että on jotain taka-ajatuksia? Dora kysyi paiskaten mukin äitinsä käteen ja rynnätessään yläkertaan.
Dora löysi vanhan tutun kissan, Nadjan vanhempiensa makuuhuoneesta. Nadja lähenteli jo kahtakymmentä vuotta ja ensi kesä jäisi todennäköisesti kissan viimeiseksi. Dora huomasi heti, että muutto oli rasittanut kissaa entisestään. Sen turkki oli monta kertaa harmaampi kuin vielä pari kuukautta sitten, eikä se enää jaksanut edes innostua leikeistä. Dora silitteli kissaa aikansa kuluksi, mutta kuultuaan isänsä illalliskutsun tämä lähti takaisin alakertaan.
Päivä vaihtui reipasta tahtia illaksi Doran istuuduttua pöydän ääreen valmiin spagettiannoksen eteen. Dora tuijotti sitä kuin kuollut pikkulintu olisi ollut pastan ja lihapullien tilalla. Tätä etoi katsellakin porsaanlihasta tehtyjä lihapullia ja hän työnsikin lautasensa sivummalle.
- Mikä on, onko siinä jotain vikaa? George kysyi huomattuaan tyttärensä ilmeen.
- Mä en syö lihaa, Dora mutisi ja painoi päänsä alas.
- No jo on aikoihin eletty, ethän sä millään iduilla ja kanin ruoalla elä! Viveca huudahti ja pudisti päätään.
- Äiti mitä jos sä antaisit mun itse valita mitä mä suustani alas pistän. Ehkä olis sunkin hyvä kokeilla välillä jotain muuta kun rasvassa lilluneita nakkeja tai muuten vain ihraisia lihapullia! Dora huusi äidilleen ja nousi pöydästä.
Vaikka kello oli vasta hieman yli seitsemän, Dora puki yöpaidan päälleen ja majoittautui huoneeseen, josta löytyivätkin tämän vanha sänky, yöpöytä sekä hyllykkö. Dora oli aina vihannut vaaleanpunaista, mutta ilmeisesti Viveca oli halunnut sisustaa huoneen tyttärensä inhokkivärillä.
- On mulla kyllä ajattelevainen äiti, Dora mutisi itsekseen käperryttyään peiton sisään ja irvisti huomattuaan katonkin olevan vaaleanpunainen.
Audrey oli pyytänyt Jennyn kanssaan kahville. Naiset olivat juuri saapuneet Audreyn kantakahvilaan ja aikeissa tilata juomat itselleen, Audrey kahvia ja Jenny teetä. Jennyllä oli omat syynsä siihen, miksi oli niin innokkaana suostunut Audreyn kutsuun, nainen halusi auttaa velipoikaansa kertomalla Audreylle asian todellisesta laidasta.
Audrey sai kahvinsa heti kättelyssä, mutta Jenny joutui odottelemaan teetään hetken. Naisen vaatimukset erikoismakeasta sitruunateestä eivät ihan kuuluneet tämän kahvilan jokapäiväisiin tarjoiluihin ja toinen myyjistä joutui lähtemään takahuoneeseen juomaa valmistamaan. Juteltuaan niitä näitä, Jenny alkoi kysellä Audreyn mahdollisista miehistä.
- Me sovittiin Miken kanssa ja ollaan taas onnellisesti yhdessä, Audrey kertoi hymyillen ja onnellisena.
- Sepä hienoa, et ole sattumalta huomannut, että joku talon asukkaista olisi käyttäytynyt jollain lailla oudosti sinua kohtaan? Jenny kysyi naputellen sormillaan pöytää.
- En, olisiko pitänyt? Audrey kysyi.
- James on korviaan myöten ihastunut sinuun, etkä sinä muka huomaa mitään! Jenny huudahti ja pudisteli päätään.
Audrey, joka oli juuri kulauttanut loput kahvistaan suuhunsa, sai kamalan yskäkohtauksen kuultuaan Jennyn sanat. Köhittyään riittävästi ja pyyhittyään naamansa, nainen kääntyi takaisin Jennyn puoleen epävarma ilme kasvoillaan.
- Oletko tosissasi? Audrey kysyi saatuaan hengityksensä taas tasaantumaan.
- Olen, etkö oikeasti ole huomannut mitään? Siellä juhlissakin James oli kuin myrkyn niellyt nähtyään sinun tanssivan vain sen Eddien, tai kuka ikinä olikaan, kanssa, Jenny selitti hätäisesti ja kiukkuisesti.
- Freddyn, Audrey korjasi ja nousi ylös.
Kaksikko siirtyi ulos terassille. Audrey olisi halunnut vaihtaa puheenaihetta, mutta Jenny yritti väen vängällä saada Audreyltä itseään miellyttävän kommentin paljastukseensa.
- Sä voisit ihan hyvin lempata sen Michaelin ja ottaa meidän Jamesin. Jameshän on monta kertaa mukavampi kuin se sinun petturisi, Jenny naurahti.
- Kiitos vain. Tiedoksi nyt Jenny, minä en käsittele ihmisiä kuin jotain pelinappuloita, ymmärrän Jamesin tunteet, mutten aio vastata niihin millään muotoa. Rakastan Mikeä, en Jamesia, Audrey selitti saaden Jennyn raivon valtaan.
- Sanot vain noin, koska et suostu myöntämään oikeita tunteitasi! Kyllä me kaikki tiedämme mikä sinä oikeasti olet, Jenny sähisi.
Siinä kohtaa Audreylle riitti. Tämä lähti kävelemään poispäin kohti kotiaan jättäen Jennyn yksin terassille typerien mielipiteidensä kanssa. Oikeastaan naista nauratti Jennyn sanat, mitä tämäkin muka luuli tietävänsä Audreyn elämästä? Ei yhtikäs mitään. Kenenkään ei tarvitsisi koskaan tietää Audreyn menneisyydestä, vähiten noiden uteliaiden Theronin kaksosten.
Aamun koittaessa Dora päätti lähteä. Omassa kodissa Haileyn ja Robertin armoillakin olisi parempi olla, kuin täällä vanhempien luona. Viveca oli juossut jo kukonlaulun aikaan neljän kilometrin päässä olevalle torille tekemään ostoksia, joten Dora hyvästeli vain isänsä luvaten tulla käymään lähiaikoina. Kävellessään kohti ulko-ovea Doraa alkoi huimata ja pian nainen löysikin itsensä lattialta makaamasta. George oli kumartunut tyttärensä luo hätääntyneenä ja auttoi tämän istuma-asentoon.
- Mitä tapahtui? Dora kysyi edelleen vähän pökerryksissä.
- Sinä menetit tajuntasi, jaksatko nousta istumaan tuohon tuoliin? George kysyi ja auttoi Doran ylös ja istumaan nojatuoliin.
Dora piteli tällistä vieläkin jyskyttävää päätään Georgen soittaessa ambulanssin.
- Auto tulee ihan muutamassa minuutissa, vievät sinut lähimpään sairaalaan, George kertoi tyttärelleen lopetettuaan puhelun.
- Kiitos isä, Dora hymyili tälle kiitollisena.
- Älä suotta kiittele, mitä minä nyt en tekisi sinun vuoksesi?
- Isä, kerro äidille terveisiä, Dora pyysi ja katsoi isäänsä silmiin.
- Minä tulen mukaasi ja äitisikin varmasti tulee sairaalaan heti kun kuulee mitä on tapahtunut, George lupautui Doran hymähtäessä. Kumpikin tiesi tahoillaan, ettei Viveca tulisi sairaalaan, ei nainen ollut millään tasolla kiinnostunut tyttärensä elämästä. Dora oli ensinnäkin suostunut tulemaan tähän maailmaan vuosia liian myöhään ja oli sen lisäksi väärää sukupuolta. Kukaan ei ollut jatkamassa Smithien sukua, Dora oli perheen ainut lapsi.
Ambulanssi kuljetti Doran vajaan tunnin ajomatkan päähän keskussairaalaan ja siellä Dora vietiin tutkimuksiin.
- No niin neiti Smith. Saat verikokeiden tulokset ihan puolen tunnin sisään, mutta kaikki merkit viittaavat siihen mitä alussa epäilin. Tajunnan menetyksen vuoksi pidämme teidät täällä yön yli. Hoitaja tulee pian hakemaan teidät ja lääkäri kertoo sitten myöhemmin testien vastaukset, naishoitaja selitti Doralle ja avasi sitten toiselle sairaanhoitajalle oven.
Hailey oli työvuorossa ja oli vihdoin tavoittanut esimiehensä, joka oli vältellyt naista viime ajat.
- Tohtori Lewis, minulla on asiaa! Hailey huudahti ja kipitti miehen kiinni.
- Kas neiti Dalton, hyvää päivää. Minulla on nyt hieman kiire, että jos voisimme tavata vähän myöhemmin, mies totesi ja yritti lähteä.
- Odottakaa hetki. Onko siitä paikan vapautumisesta kuulunut jotain? Hailey kysyi taas kerran. Hailey oli anonut siirtoa kotiaan lähellä olevaan sairaalaan jo kuukauden ajan saamatta paikkaa. Herra Lewis oli kovin halumaton puhumaan asiasta Haileyn kanssa. Tällä hetkellä Hailey joutuu ajamaan yli tunnin päästäkseen työpaikalleen, vaikka lähempääkin löytyi sairaala.
- Ei ole, ikävä kyllä. Minun on nyt tosiaan riennettävä, johtokunnan kokous on jo varmasti alkanut, mies tokaisi hieman äreästi ja ryntäsi tiehensä. Samaan aikaan Haileyn katse tavoitti punahiuksisen naisen hissien luona, mitä kummaa Dora Smith tekee sairaalassa?
- Anteeksi Elyse, mutta tiedätkö minne tuo hoitaja vei tuon punahiuksisen naisen? Hailey juoksi vastaanottovirkailijan luo Doran ja sairaanhoitajan kadottua hissiin.
- Ei Hailey, en tiedä. He kylläkin tulivat tuolta laboratoriosta, että Gina saattaa tietää, nainen kertoi ja keskittyi sitten taas palvelemaan asiakkaita.
- Selvä, kiitos sinulle, Hailey kiitti ja ryntäsi kohti laboratoriota ja Ginan työhuonetta.
Välittämättä edes koputtaa oveen, Hailey avasi sen omilla avaimillaan ja astui sisään.
- Ai se olit sinä Hailey, kylläpä minä säikähdin, Gina sanoi säikähtäneesti. Haileyllä ei ollut aikaa pyydellä anteeksi tekojaan ja tämä meni suoraan asiaan.
- Gina, sinulla oli täällä äsken potilas nimeltä Dora Smith, minne tätä vietiin? Nainen kysyi komentavalla äänellä.
- Dora Smith, minnekäs hänet piti viedä, odotas hetki, Gina mietti ja istuutui pöytänsä ääreen.
- Mitä se itse asiassa kuuluu sinulle? Gina kysyi epäilevästi mietittyään hetken.
- Ole nyt niin kiltti ja kerro minulle, Hailey pyysi tällä kertaa kauniimmin ja sai kuulla Doran joutuneen osastolle kolme huoneeseen 174.
Juostessaan kohti hissejä, Hailey joutui tämän syöpäpotilaan yllätetyksi.
- Neiti Dalton, antakaa minulle lisää kipulääkettä, tämä on yhtä tuskaa! Mies huusi ja ravisteli Haileytä.
- Ei, minä en voi määrätä teille lisää. Olette sitä paitsi saanut jo nyt hyvin suuren määrän morfiinia, ihmettelen miten ylipäänsä jaksatte olla valveilla ja täällä käytävällä. Puhukaa lääkärinne kanssa asiasta, hän määrää lisää kipulääkettä jos katsoo sen tarpeelliseksi, Hailey selitti miehelle ja astui sitten juuri saapuneeseen hissiin.
Vihdoin Hailey pääsi ylös neljänteen kerrokseen ja huoneeseen 174. Huoneessa oli kaksi sänkyä, toisessa teini-ikäinen tyttö Belinda, joka oli tullut sairaalaan eilen aamulla abortoidakseen lapsensa. Toisessa sängyssä makasi sairaalan kirjoja lukeva Dora, joka ei aluksi kiinnittänyt mitään huomiota Haileyhyn. Kai nainen näytti Doran silmissä samalta kuin muutkin sairaanhoitajat valkoisessa puvussaan.
- Terve Dora, mitäs sinä teet täällä? Hailey tervehti ja hymyili Doralle ystävällisesti. Dora heitti opuksensa lattialle ja tuijotti Haileytä jäätävästi.
- Mene pois, haluan toisen hoitajan, Dora tokaisi ja käänsi katseensa varpaisiinsa.
- Älä huoli, en minä työskentele tällä osastolla, viereisellä kylläkin. Hoidan vastasyntyneitä lapsia ja keskosia, Hailey kertoi ja hymyili sairaanhoitajalle, joka poistui huoneesta.
- Mitä sä sitten teet täällä? Dora tiuskaisi.
- Nämä osastot kulkevat aika lailla käsi kädessä, mutta minkä takia sinä olet tänne tullut? Tekemään abortin, puhumaan sukupuolitaudeista? Hailey naurahti ivallisesti viimeisille sanoilleen.
- Sulla ei ole ämmä mitään oikeutta tulla tänne kyselemään ja arvostelemaan mua! Dora nousi ylös vuoteestaan huutaakseen Haileylle.
- Eikä sinulla ole oikeutta tunkeutua toisten asuntoihin! Älä huoli, ei sinun tarvitse kertoa mitä täällä teet. Saan sen selville ilmankin ja voit olla varma, etten aio pitää suutani kiinni jos sopiva tilaisuus vaan tulee! Hailey huusi takaisin saaden viereisessä sängyssä makaavan Belinan pelästymään. Doran ilme muuttui täysin Haileyn sanojen jälkeen. Silkka raivo oli muuttunut peloksi.
- S-sulla on vaitiolovelvollisuus, et sä saa ke-kertoa kellekään, Dora ulisi ja istahti sängylleen. Hailey tuijotti naista hetken hieman säälivästi, mutta poistui sitten huoneesta.
Emmittyään hetken, Hailey ei voinut vastustaa kiusausta. Hänen täytyi saada tietää, miksi Dora oli sairaalassa ja vielä naisten osastolla. Kirjoitettuaan Doran nimen potilashakuun, Hailey joutui pettymään. Laboratoriokokeiden tulokset eivät olleet vielä tulleet. Hailey huokaisi syvään ja pettyneesti ja oli juuri painamassa tiedostot kiinni, kun näytölle ilmestyi aivan uusi ikkuna. Dora Smithin tulokset olivat saapuneet.
- Mitä kummaa? Raskaana, Dora Smith on raskaana, Hailey mutisi hiljaa. Toivuttuaan hämmennyksestä, nainen päätti katsastaa vielä Doran aiemmatkin potilastiedot, jotka osoittautuivat hyvinkin mielenkiintoisiksi.
Kommentit