Olen aivan hirvittävän vihainen ja surullinen, kun joudun tämän kertomaan. Vietin koko eilisen päivän tehden seuraavaa osaa, kunnes peli yhtäkkiä sammui. No ei siinä mitään, onhan se tehnyt sitä joskus muulloinkin kun olen pitkään pelannut. Menin takaisin naapurustoon, jossa kerrostalo sijaitsee. Siinä kohtaa huomasin koko talon välkehtivän sinisenä. Yritin totta kai mennä perheeseen useamman kerran, mutta peli jumittui aina siihen latausvaiheeseen.

Testasin siinä sitten hädissäni naapuruston toisia perheitä, jotka toimivat ihan hyvin. En olisi millään sitä halunnut tehdä, mutta lopulta muutin simit pois kerrostalosta. He asuvat nyt onnellisena uudella tontilla, mutta voin ihan sanoa, etten millään saa aikaan samanlaista taloa ja sisustusta, kuin tuossa tarinan talossa on. Enkä siis omaksi suureksi murheekseni ja ehkä myös teidän harmiksenne, jatka tarinan tekoa. Ei siksi, etten haluaisi, mutta siksi etten pidä ajatuksesta, jossa talo vaihtuisi kesken kaiken.

Todennäköisesti syy siihen, että talo alkoi bugittamaan, on ne alituiset koodit joita olen käyttänyt. Sisustuksessa käytin ties minkälaisia koodeja, pelatessa myös. Boolprop oli joka ikinen sekunti päällä kun tein tarinaa. Kyseinen koodi on aiemminkin sekoittanut pelini. Tällä kertaa kyse oli, luojan kiitos, vain yhdestä perheestä, eikä koko pelistä.

Kiitos teille kaikille, että olette lukeneet tarinaa ja kommentoineet. Kävijälaskuri näyttää varsin hienoja lukuja näinkin lyhyen ajan sisään. Kiitos ja anteeksi.